Olin torstain ja perjantain sairaslomalla hirvittävän flunssan vuoksi. Oisin voinut esittää tyypillistä superihmisopettajaa ja selviytyä torstaiaamun 4 oppitunnista, mutten näe mitään järkeä tartuttaa 15 muuta ihmistä samalla kun itselläni on huono olo. Kävin koululla antamassa tehtäviä ja pahoittelin, etten keksinyt mitään tapaa ilmoittaa tuntien peruuntumisesta aiemmin. Joka tapauksessa ääneni lähti totaalisesti puolen päivän jälkeen, vaikken ollut edes puhunut paljoa. Eilinen oli yhtä helvettiä. Nukahtelen vähän väliä pelkästä sohvalla makaamisen rasituksesta. Isäni haki Naomin ja Neiti Etsivän luokseen. Kannettavan laturini sanoi sopimuksensa irti eilen ja jouduin hoippumaan kauppaan ja köyhtymään 78 euroa, joka on ihan kiskurihinta ja lisäksi nuo laturit tuntuvat kestävän vain vuoden.
Särkylääkkeet ovat loppu ja pidän kylmäkallea otsallani. Voimat eivät tosiaankaan riitä tallustamaan parinsadan metrin matkaa apteekkiin. Kolmen vuoden asumisen jälkeen tässä kaupungissa en tunne edelleenkään ketään niin hyvin tai kukaan ei välitä minusta niin paljoa, että voisin soittaa kellekään, että joku toisi särkylääkettä. Anoppiehdokkaani ehkä, mutta sitä varten pitäisi siivota– Joten ei.
Ei kommentteja toistaiseksi. toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>