Teoriassahan tällä hetkellä olen Coloradossa laskettelemassa. Käytännössä uuden työpaikkani sisäänajaja “unohti”, että tarvitsen palkkaakin. “Ihan niin kuin normaalisti hei ihmiset tarvitsevat palkkaa ja sillai.” Mutta palkkahan ei tullut silloin kun olisin Coloradon varannut. Sakra, the moneyman, sanoi, että kylläpä sä nyt siten elät kädestä suuhun. Suutuin siitä. Normaalisti mä pystyn irrottamaan sen tonnin, mikä tohonkin ois mennyt, ihan tuosta noin vaan, mutta sitten kun tulee tätä takapakkia, niin on vaan pakko varmistaa. Ei mulla sentään niin suuria määriä irrotettavia rahoja ole. Toki luotollakin voi elää, mutta mun itsekuri on rahojen suhteen niin huono, että tiedän kohta olevani todella syvässä paskassa raha-asioiden kanssa. Toki siellä olisi ollut hauska viilettää, mutta en tiedä (tai tiedän) mitä on se hauskuus, kun jossakin vatsanpohjassa kalvaa huoli raha-asioista.
No voinhan sanoa, että kyllä vituttaa. Ois vaan paljon siistimpää olla siellä. Sitäpaitsi nyt olisi ollut niin hyvä sauma, koska mulla ei olisi ollut edes hirveästi tuntejakaan. Ei olisi tarvinnut siirrellä, peruuttaa ja hankkia sijaisia. Mutta käyhän se näinkin. Tein itselleni lukujärjestyksen tekemättömiä hommia ja 5 päivälle pääsiäistä on varattu 62 tuntia töitä. Tosin tätä 1/5 päivää on mennyt jo tovi (heräsin juuri, tänään ei ollut tunteja joten valvoin 4 asti aamulla) ja voihan olla, että hieno lukujärjestykseni kossahtaa jo alkuunsa.
Neiti Etsivä ja Naomi lähtevät mummoloihin sunnuntaihin asti ja sekin vituttaa. Olivat menneet sopimaan, ja minä sanoin, että olisi kivaa, kun oltaisiin kotona kaikki ja oltaisiin vaan. Ensin sanoin, että perukaa se, sanotte, että ette te ole tulossa, mutta sitten mummolat olivat jo hankkineet kaikenlaisia pääsiäishömpötyksiä. Hömpötykset painavat enemmän kuin rauhallinen seura mun kanssa! Olkoon. Minä en mene sinne. En kestä hössötystä ylipäätään ja sitten, jos on lomaa ja hössötystä, niin se ei todellakaan ole lomaa. Minä menen ainoastaan jos on “pakollisia” perhejuhlia, joita kestän vaikka pää alaspäin hirressä. Minulla on “ihan hyvät” suhteet äitiini, mutta jostain syystä arvomaailmamme ja käsityksemme mukavasta yhdessäolosta ei vaan enää kohtaa. Kai äitiä vaan pitäisi kestää ja olla kiitollinen ja plaa plaa, mutta en kyllä sitten tajua sitäkään, että minun pitäisi olla jotakin muuta kuin mitä olen ja niellä niin paljon asioita, joita en hyväksy, joista en nauti ja joita en vain kestä. Aivan liian paljon saavat kaikki äidit anteeksi vain siksi, että ovat lastensa äitejä. Että kun kerran se on sun mutsis niin deal with it. Lapset menettävät kaikki muut “ihmisarvonsa” suhteessa äitiinsä.
Ei mua sureta edes etukäteen, jos samalla tavalla käy mun lasten kanssa. En tosiaan toivo, että kummastakaan tulisi samanlaisia kuin minä. Meillä on nyt vielä läheiset välit (tietenkin on) ja kaikki mitä sanon ja teen ja olen on tosi ihanaa ja cool ainakin vielä päin naamaa. Ja tietenkin kaikki voi muuttua murrosiän myötä. Mutta niistä mä en huoli. En liikaa etukäteen. Eiköhän tässäkin hetkessä ole tarpeeksi.
