Sakra soittaa mulle Joutsenlaulua ja tiskaa. Alex on hiljaa. Ehkä järkytyksessään, ehkä murtuneita unelmiaan. Oliko sillä niitä? Minulta valuvat kyyneleet kaulalle asti sen vuoksi, etten halua Alexia. En halua. En ikinä enkä missään olosuhteissa. Tai no, jos olisin 10 vuotta nuorempi ja 10 senttiä lyhyempi. Turha jossitella mahdottomia. Ja Sakra taas. Mitä vahvuutta olisikaan kääntyä pois, ja sanoa, että en, en sinuakaan. Kun se tietää, miten paljon olen halunnut. Minun suklaani. Haluan, mutten silti ota, palaakaan.
Puhuin viime yönä 4 asti Alexin kanssa, ja sitten Alex kävi sängylle pitkäkseen ja nukkui siinä, ja minä kävin hänen viereensä, ja ihmettelin, että nukkuuko kukaan niin hiljaa. Ihmettelin koko yön. Jalkopäässä kellon numerot vilistivät eteenpäin ja valvoin. “Onko vaikeaa saada unta vieraassa paikassa?” Ei. Muutenhan en nukkuisi ikinä. Sinun vieressäsi, ihmeellistä. Enkä kehdannut nukahtaa, koska tiedän, että kuorsaan. Alex kysyy koko ajan kesästä, ja kyselee. Minä sanoisin, että kesä alkaa toukokuun alussa, siinä, missä me lopumme.
Minä olen saanut ylennyksen joka tapauksessa. Ylennyksen siihen, missä puhutaan perheestä ja ollaan tunteellisia ja saadaan nukkua vieressä. Mutta en siihen, että minua pidetään kainalossa koko yö ja silitellään tukkaa. Ehkä se ei ole Alexin tyylistä. Siihenkin voisi tottua. Vieressänukkumiseen ja makusi mukaisesti liian pieniin pippeleihin voi tottua. Hän oli sentään ottanut tyttöystävänsä valokuvat pois yöpöydältään. Mietin, että milloin sanon. Vai sanonko itse, annanko huomata ja tietää itse (enkä pääse kontrolloimaan järkytystä).
Tiedän, että Alex ajattelee minua tänään. Ja että sanoo tyttöystävälleen, miten paljon rakastaa. Niin kuin minäkin Sakraa. Voi helvetti.
Ostin tänään vaa’an. Edellinen, mekaaninen hajosi. Eräänä päivänä siinä oli lasi rikki ja se ei enää halunnut näyttää mitään. Testasin vaakoja kaupassa ja katsoin, että näyttävätkö ne mitään. Sain touhuta rauhassa hyllyjen välissä ennen sulkemisaikaa. Oisin kyllä voinut apuakin tarvita, sillä olisin halunnut kysellä. Nyt vaaka näyttää 76.4 kg alasti. Se näytti 81, kun olin ulkovaatteet päällä – aika kasa! Kun kävin pissalla, niin sen jälkeen vaaka näytti 76.2. Kunhan käyn kakalla, niin olenkin sitten jo alle 70. No en sentään! Pituutta minulla on 181, joten kyllähän nuo kilot siihen hyvin uppoavat, mutta kun vatsa on heikko, niin se on heikko, ja varmaan 20 kiloa on kertynyt ihaniin jenkkakahvoihini.
Olen aina aikuisena painanut 65, niin kauan kuin muistan, mutta tuo 10 kiloa on tullut 10 vuodessa. No eipä se ole minua missään vaiheessa surettanut. Ei oikeastaan, ennen kuin Sakra on alkanut huomautella, ja Sakra on ollut elämässäni sentään vain viimeiset 3,5 kiloa. Ja Sakralla ei sentään ole ollut edes missään vaiheessa varaa huomautella.
Alex sanoo, että olen liian ankara itselleni. Alex pitää minua kauniina tällaisena.
Kai sitä pitäisi jonkinlainen tavoite laittaa, että tietäisi, että pääseekö tässä mihinkään. Kilo vähemmän viikon päästä? Tosin varmaan laihdun sen kaiken tisseistä. Nykyiset ovat sentään jopa runsasta C-kuppia, mutta jos yritän tuohon 65:een, niin se kaikki varmasti lähtee juuri tisseistä.
Sakrasta huolimatta todellinen innoitukseni lähti siitä, kun Hiltonin kylpyhuoneessa oli hieman liikaa peilejä niin, että pääsin näkemän itseni ihan joka suunnasta. Ainut, johon olin tyytyväinen, oli perseeni. Ja en ole edes oikein tajunnut, että hiukseni ovat laineilla takaa.
Kammottavaa.
