Olin torstain ja perjantain sairaslomalla hirvittävän flunssan vuoksi. Oisin voinut esittää tyypillistä superihmisopettajaa ja selviytyä torstaiaamun 4 oppitunnista, mutten näe mitään järkeä tartuttaa 15 muuta ihmistä samalla kun itselläni on huono olo. Kävin koululla antamassa tehtäviä ja pahoittelin, etten keksinyt mitään tapaa ilmoittaa tuntien peruuntumisesta aiemmin. Joka tapauksessa ääneni lähti totaalisesti puolen päivän jälkeen, vaikken ollut edes puhunut paljoa. Eilinen oli yhtä helvettiä. Nukahtelen vähän väliä pelkästä sohvalla makaamisen rasituksesta. Isäni haki Naomin ja Neiti Etsivän luokseen. Kannettavan laturini sanoi sopimuksensa irti eilen ja jouduin hoippumaan kauppaan ja köyhtymään 78 euroa, joka on ihan kiskurihinta ja lisäksi nuo laturit tuntuvat kestävän vain vuoden.
Särkylääkkeet ovat loppu ja pidän kylmäkallea otsallani. Voimat eivät tosiaankaan riitä tallustamaan parinsadan metrin matkaa apteekkiin. Kolmen vuoden asumisen jälkeen tässä kaupungissa en tunne edelleenkään ketään niin hyvin tai kukaan ei välitä minusta niin paljoa, että voisin soittaa kellekään, että joku toisi särkylääkettä. Anoppiehdokkaani ehkä, mutta sitä varten pitäisi siivota– Joten ei.
Olen ollut kolme viikkoa mystisesti kipeä vasemmalta puolelta rinnasta ja mahasta kohtauksittain. Kaksi viikkoa oli tietenkin virallinen hiihtoloma ja sen jälkeen hankittu hiihtoloman pidennys. Siellä en viitsinyt mennä lääkäriin, koska Siellä se maksaa hieman enemmän, ja on mulla joku jonkun liiton matkavakuutus, muttei mulla mitään korttia ollut mukana. Ja sitä paitsi, kun en ollut varma, että olenko hirveän kipeä. Että noloa mennä sitten maksamaan miljoona siitä, ettei ole mitään, vaikka olinkin aina puolet päivästä ja monta tuntia yöstä todella kipeä, ennen kuin kipu rauhoittui. Kieriskelin kivuista ja vedin niin paljon Advilia etten ikinä edes kehtaa kertoa kenellekään, miten paljon, mutta kyllä maksa kiittää. Joitakin siedettäviäkin päiviä oli, mutta tämä on mennyt pahemmaksi koko ajan. Nyt olen koko tän viikon juossut erilaisissa testeissä ja kokeissa ja lääkärissä, ja voi kun se pelkkä juokseminen olisi ollutkin, mutta se loputon odottelu… Ja vituttaa, kun tiedän, ettei niistä verikokeista tai sydänfilmeistä mitään löydy. Ne kerrat, kun olen ollut kipeä (melkein aina virtsis, mutta harvemmin viime aikoina, ei ainakaan 3 vuoteen mutta joskus menneisyydessä tietenkin useammin), niin tiedän, että testeistä näkee heti, että on tulehdus. Etten ole huvikseni käynyt purkkiin pissaamassa, ja muutenkaan minua ei ihan helpolla lääkäriin saa. Suomen hiihtourheilijat käyttää meikäläisen verta veritankkaukseen ja pulssikin mulla on 58. Lääkäri epäili, että voisi olla lievä sydänlihaksen tms. tulehdus. Voihan se olla virusperäinenkin. Ja kuumetta ei ole. Ärsyttävää.
Ärsyttävintä on se, että heti ensimmäisenä ehdotettiin, että olisin masentunut. Ja toinen kaveri ehdotti, että mulla olisi paniikkihäiriö. Kaikki kunnia molempien sairauksien sairastajille, mutta ei, ei minulla. Tämä kipu ei vain tunnu oikealta todella terveelle ihmisille. Ei kipu voi olla normaali olotila.
En kykene juuri muuhun kuin makaamaan sohvalla. Välillä on parempi olla ja silloin jaksaa jotain, tyhjentää tiskikonetta tai jotain, muttei energia riitä mihinkään. Ja vaikka joku sanoo, että voihan töitä tehdä, kun teen niitä kuitenkin sohvalla maaten, niin ei… ei pysty. Ei riitä keskittymiskyky.
En tiedä, mikä on seurava askel. Odotanko vaan, että “kaikki menee ohi”. En saanut edes vahvempaa särkylääkettä tai mitään muutakaan lääkettä. Plaah. Eikä kukaan edes hoida.
