Minulla on silmää, mutta taiteellisen silmäni ja käteni toteutuksen koordinaatio eivät pelaa yksi yhteen. Minulla on paljon ideoita, joita en kuitenkaan itse osaa toteuttaa. Voisin kuvitella olevani jonkun muusa tai taiteellinen administraattori! Omistan normipokkarin ja saattaisin ehkä pitää valokuvauksesta, jos olisi kunnon kamera, vaikka monet valokuvaajat sanovat, että saa pokkarillakin hyviä kuvia, se vain vaatii enemmän vaivaa.
Eräänä päivänä istuin bussissa, ja kun se kääntyi vihdoin kaupungin pääkadulle, ja pysähtyi vähäksi aikaa punaisiin valoihin, niin kadun toisen puolen bussipysäkillä oli outo värinäytelmä. Ensimmäisellä naisella oli kaulassaan vaaleanpunainen huivi, joka oli solmittu oikein pöyhkeäksi. Tämän vieressä seisoi yläasteikäinen tyttö, jolla oli muuten tummat vaatteet, mutta hänen toppatakkinsa edessä meni vaaleanpunaiset viivat ja olisin voinut vannoa, että vaaleanpunaisen sävy oli samaa kun naisen kaulaliinassa. Mutta heidän takanaan, bussikatoksen penkillä, istui tyttö hieman kumarassa nojaten kyynärpäillä polviinsa ja hänen käsissään oli rutistettu jonkin vaateliikkeen muovikassi, joka oli edelleen samaa vaaleanpunaista sävyä. Tässä vaiheessa kaivoin jo kännykkää takin taskusta, kunnes tajusin, että toppatakkitytön vieressä seisoi vielä toinen tyttö, jolla oli samaa vaaleanpunaista hansikkaissaan. Sitten bussi meni jo eteenpäin, enkä saanut kuvaani. Ehkä se ei ollut samaa vaaleanpunaista, mutta se olisi voinut olla. Haluaisin sellaisen valokuvan, joko oikean tai lavastetun, vaaleanpunaisella tai jollakin toisella värillä.
Toinen kuva oli edelleen istuessani bussissa, tosin toisella kertaa. Busseista näkee jotekin paljon enemmän ja siellä on vain aikaa tarkkailla ympäristöään ja ja näkee kaiken vain niin eri kulmasta kuin henkilöautosta tai kävellen. Bussi ajoi lievää alamäkeä, vastapäisellä kaistalla on siinä kohdassa hyvin hyvin loivaa alamäkeä ja sitten sellainen hyvin huomaamaton notkaus ylöspäin. Siksi ehkä näinkin, mitä näin. Näin liikennevälineitä kaikissa mahdollisissa variaatioissaan. Kaistalla tuli vastaan kadunlakaisuauto ja pieni sähköauto rinnakkain ja henkilöauto heti niiden takana, ja lähes sommitelmamaisesti kauempana tulivat kuorma-auto ja bussi. Liikennevaloissa seisoi postin polkupyörä, lastenvaunuja työntävä äiti ja rullatuolissa istuva mies. Tätä riemastuttavaa näkyä kesti vain muutaman sekunnin ja tunsin ihan oikeata haikeutta, koska tiesin, että näky oli vain sille hetkelle, vain minun silmilleni ja olisi turha edes yrittää järjestää sellaista uudelleen, saati selittää sitä kenellekään, ja saadaksen sellaisen valokuvan, pitäisi istua viikkotolkulla bussissa juuri siinä kohdassa tukkimassa kokonaista autokaistaa kaupungin keskustassa.
Yritän muistaa ottaa kameran mukaan jokaiselle bussimatkalleni.
